Logistia-Instituutin seminaarien sarja jatkui maaliskuun lopussa; puhujien ja esimerkkien avulla perehdyttiin tällä kertaa RFID-teknologioiden ja 2D-koodien uusimpiin näkymiin. Molemmat teknologiat ottavat nyt isoja harppauksia teollisuudessa ja logistiikassa, jopa markkinoinnissa. Myös Kauhajoen seudun materiaalinkäsittely-yrityksissä teknologioiden kehittymistä seurataan tarkasti.
Seminaarissa mukana olleet yritykset ovat vahvasti kansainvälisessä bisneksessä mukana. Reino Aavikko Vilant Systems Oy:stä kertoi, että yritys on RFID-järjestelmissä Pohjoismaiden johtava firma. Asiakkaina on erityisesti autoteollisuuden ja elektroniikkateollisuuden yrityksiä.
- Näkemykseni on, että viiden vuoden sisällä RFID ja viivakoodi toimivat yhteiselossa. RFID ei tule syrjäyttämään viivakoodeja kokonaan, sillä RFID-koodit ovat huomattavasti kalliimpia, arvioi Reino Aavikko.
Aavikko kertoi esimerkkejä koodien käytöstä. Nokian kännykkätehtaan läheisyydessä on puolen kilometrin etäisyydellä toimittajia, jotka lähettävät tunnin välien tavaraa tehtaaseen.
- Vastaanotto on automatisoitu ja siinä on RFID-portti, joka havaitsee tavaran vastaanotetuksi. Virheet vähenevät, työvoimaa säästyy ja varastotiedot ovat paremmin kohdallaan, hän luetteli etuja.
ABB Pitäjänmäen tehtaalla sisällä seurataan koodien avulla tavaran kulkua.
- Lähetyslaiturilla lavat tuodaan tunnisteportin läpi rekan perään. Portti merkkaa tavaran lähetetyksi ja osaa ilmoittaa, jos lava on menossa väärään rekkaan. Rekan periä käytetään puskurointivarastona, mikä säästää tilaa ja mahdollistaa tuotantokapasiteetin kasvun.
RFID:n etuna Aavikko pitää sitä, että sitä voidaan lukea useita kerralla ilman suoraan näköyhteyttä, esimerkiksi vaatekaupan inventoinneissa se on nopea. RFID-kooodit kestävät myös enemmän kuin herkempi viivakoodi. Tästä on hyötyä esimerkiksi likaisissa paperinkeräysympäristöissä.
Muina puhujina seminaarissa olivat Camilla Sellberg UpCode Ltc:stä, professori Petri Helo Vaasan yliopistosta ja Arto Räikkönen Suit Networks Oy:stä. Lisäksi näimme I-Tive Oy:n tekemän videoesityksen QR-koodeista.
Kuvia seminaarista (by Tiina Rantakoski):
http://www.flickr.com/photos/21468444@N06/sets/72157626398252296/with/5576809760/